tiistai, 4. heinäkuu 2017

Sosiaalinen media – hyötyä vai hypetystä? (4d)

Työpaikallani ollaan hyvin hitaasti otettu sosiaalinen media käyttöön ja hyvin niukasti myös. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki kuntatoimijat tekisivät näin, hyvin monella suunnalla ja varsinkin kulttuuripuolella on hienoa sometusta meneillään.

Kun kunnan toimiala menee someen on otettava huomioon paljon sellaista, mitä yksityishenkilön ja ehkä myös yksityisen yrittäjänkään ei tarvitse pohtia. Tietosuoja on yksi tärkeä asia, asiakirjoissa on paljon yksityisen suojan pariin kuuluvia tietoja, kun päätetään kuntalaisten asioista. Niiden suojaaminen on tärkeää myös kunnan kotisivuilla.

Sosiaalisen median ohje pitää olla työpaikalla ajan tasalla. Yleinen ohje antaa suuntaviivat ja toimialalla on syytä olla myös oma ohje. Toimialalla itsellään on siis hyvä olla mietityt pelisäännöt, miten toimitaan, miten ei toimita, kuka toimii ja mitä päivityksiä tehdään, mitkä ympäristöt otetaan käyttöön ja kuinka usein sekä mitä tavoitteita toiminnalla somessa ylipäänsä on.

Sitten kun hommaan on lähdetty, niin siellä pitää sen jälkeen olla aktiivinen, jotta tavoitteet saavutettaisiin. Passiivisuus voi antaa työpaikasta hyvin negatiivisen kuvan yhteisölle. Sovelluksiin tulleisiin kommentteihin ja kysymyksiin pitää reagoida nopeasti, vaikka ko. asian sisältökään ei olisi sidottu mihinkään aikatauluun. Myös sosiaalisessa mediassa olemattomuus antaa yhteisölle tänä päivänä toimijasta myös jonkinlaisen kuvan.

Kun kirjoitus, kuva, videonpätkä on someen laitettu, se on siellä ja pysyy vaikka sen poistaisikin vähän ajan päästä. Asia on lyhyessäkin ajassa saattanut kopioitua ja levitä laajalle. Jokaisella on imago, halusimmepa tai emme ja sen vuoksi pitää tarkoin harkita mitä maailmalle laskee irti.

Parhaimmillaan, kun tuotetaan yhteisöä kiinnostavia, ajankohtaisia ja yhteisöä aktivoivia päivityksiä, silloin sosiaalinen media toimii ja tavoitteet saavutetaan. Tällöin tuotetaan yhteisöllisesti myös uutta tietoa, kun keskustelu toimii.

Tämä vaatii resursseja - ei välttämättä suoraan rahallisia resursseja, kun toimitaan ilmaissovellusten parissa, vaan henkilöitä, työtunteja ja koulutusaikaa. Ja rahahan siellä taustalla pyörii, kun puhutaan työn tuottavuudesta. Kun pelisäännöt ja tavoitteet on kirjattu ylös, koulutetaan henkilökuntaa käyttämään sosiaalista mediaa ja varataan sitten toimijoille riittävästi työaikaa homman hoitamiseen.

Olemme Facebook:issa tällä hetkellä, hyvin passiivisella tiedotuslinjalla. Mutta kun pääsemme syksyn yli, viimeistään vuoden vaihteessa voisi ajatella olevan enemmän aikaa. Aikaa tuottaa muutakin kuin aukiolotietoja ja järjestelmän toimintametkuja.

Voisin ajatella oman osastoni viestintää FB:ssä joko osana nykyistä profiilia tai vaikkapa ihan omana profiilinaan. Tapahtumia ei paljon ole, mutta kirja-arvosteluja, Sylvi-kirjastokoiran seikkailujen jakoa, mediainfoa ja sen sellaista esille. Kirjapiirejä on FB:ssä jo olemassa, näissä ei osallistujien fyysinen välimatka meinaisi mitään.

Toiseksi kanavaksi voisi ajatella Instagramin. Haastetta toisi opetella kuvaamaan, valokuvia ja videota. Nykykännyköiden kameroilla pärjää kyllä jo pitkälle ja jakaminen on helppoa. Videoiden kuvaus ja editointi sen sijaan on vähän kinkkisempi juttu. Ihan öö-tason juttua ei viitsisi maailmalle laskea.

Mielessä on käynyt myös koota työpaikan sisäinen media. Pilven kautta voisi kehittää alustan, jossa olisi työhön perehdyttämiskansio, työpistekokousten muistiot ynnä muut yhteiset asiat.

Vaikka tässä ”somestelussa” pitää muistaa niin paljon kaikenlaista, pelkää mokaavansa ja sitä myöten ei ehkä pääse / uskalla toteuttaa mahdollisimman täysillä, niin pitäisikö ajatella kuitenkin samoin kuin hän:

”Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.” — Tom Lundberg

 

 

tiistai, 4. heinäkuu 2017

Näin viestii Haukkulan koirakerhon agilityjaosto (3c)

Olen viime päivinä paneutunut agilityyn. Ei, emme me sohvaperunat (karvakorva ja minä) olla uutta harrastusta aloittaneet, vaan opiskelujutun myötä olen miettinyt harrastuksen ja sosiaalisen median linkitystä. Ja kyllähän tällaisen vanhemman rouvasihmisen on myönnettävä, että ajat ovat muuttuneet ja kuinka lopulta mutkatonta on somen käyttö monessa asiassa, siis asiallisessa asiassakin.

Kehittelimme ryhmän kanssa Haukkulan koirakerhon ja sen agilityjaoston ja pohdimme miten jaostoa voi pyörittää somen avulla ja kautta. Hyvin. Valitsimme sellaisia sovelluksia, joita ihmiset muutenkin paljolti käyttävät, sovelluksia jotka ovat ilmaisia, helppoja ja mutkattomia käyttää mobiililaitteella, joilla viesti kulkee nopeasti ja suurelle porukalle reaaliajassa. Kokouksessa valitaan muiden toimijoiden lisäksi somesta vastaavat henkilöt aina määräajaksi kerrallaan, yhden ollessa ns. pääkoordinaattori, joka valvoo kokonaisuutta.

Haukkulan agilityjaoston ”toimistoa” pyöritetään Google Driven kautta. Drivessä on kansiot toimintaan kuuluville jutuille kuten jäsenrekisterille, taloudelle, kokouskutsuille ja pöytäkirjoille sekä ajankohtaista tiedotetta omassa kansiossaan. Näistä ajankohtaisasia - kansio jaetaan kaikille jäsenille, siellä voi tutustua tapahtumiin ja kilpailuihin ja ilmoittautua niihin. Muut kansiot ovat jaossa niitä hoitaville jäsenille, jotta yksityisyys- ja tietoturvallisuusasiat pysyvät kunnossa.

Julkinen Facebook -ryhmä on jaoston ”ikkuna ulospäin”, siellä esitellään toimintaa, informoidaan tätäkin kautta ajankohtaisia asioita ja toivotaan sen houkuttelevan uusia harrastajia mukaan. Asioita voi kaikki kommentoida ja kysellä, näin lisätään yhteisöllisyyttä ja toiminnan läpinäkyvyyttä.

WhatsApp -sovelluksella viestitään, kun tarvitaan viestin nopeaa perillemenoa.

Molempiin viimeisiin voidaan laittaa YouTube -videoita lajin esittelyä varten sekä näyttämään miten hauskaa tällainen yhdessäolo voi olla.

Sovelluksissa on ikärajoja, Facebookilla ja Googlella 13vuotta, WhatsAppilla 16 vuotta tai vanhempien luvalla. ”Alaikäisiä” jäseniä tiedotetaan perinteisesti postitse tai sitten sovitaan vanhemman / holhoojan kanssa tiedottaminen heidän kauttaan.

Voisiko tämä olla totta ja toimia? Miksipäs ei, suuri osa ihmisistä käyttää jo sosiaalista mediaa ja sovellukset ovat tuttuja. Etuna on tiedotuksen ajantasaisuus, nopeus, tietojen hyvä perillemeno, kun älykännykkä on jo yleinen vehje.

Nuoret viihtyvät kuulemma enemmän Instagramissa kuin naamakirjassa. Miksei myös ”Instaa” voisi ajatella jatkossa lisäkanavaksi, jos vain innokkaita ylläpitäjiä löytyy.

Muistettava on kuitenkin pitää huolta tietoturvasta, ilmoittaa ja kysyä luvat kuvaamiseen eli kouluttaa toimijoita noudattamaan lakia ja hyviä tapoja, nettietikettiä.

Muistettava on myös, että someen ei voi jäsentä pakottaa, jos ei ole mahdollisuutta / halua käyttää näitä somekanavia - sitä näkemystä pitää kunnioittaa ja viestiä silloin perinteisesti. Jäseniä pitää kohdella tasa-arvoisesti.

Tämä kyllä kuulostaa hauskalta – taidamme Äijän kanssa kuitenkin osallistua katsomossa, vuh!

tiistai, 20. kesäkuu 2017

Sosiaalisen median ohje (2c)

Työpaikan esiintyminen sosiaalisessa mediassa on nykypäivää. Sosiaalisessa mediassa esiintyminen edesauttaa toimialan tiedotusta, kunhan siellä ollessa vastataan kysymyksiin ja ollaan keskusteluissa mukana sekä seurataan sisältöä aktiivisesti.

Erota siviili- ja työminäsi toisistaan, sisäistä säännöt mitä saat jakaa ja mitä ei saa jakaa. Jos yksityisprofiilissasi mainitset työpaikkasi, edustat silloin sitä myös siinä. Lojaliteettivelvoite työnantajaa ja työtovereita kohtaan on voimassa myös somessa ja vapaa-ajalla. Työtehtävissä ei tuoda siis esille omia mielipiteitä eikä yksityisesti selvitetä työjuttuja. Jos työtehtäviisi ei kuulu median päivitystä, ei työaikaa saa käyttää someen.

Mediassa esille tulevia vääriä tietoja voi oikaista, mitä nopeammin sen tekee, ei väärä informaatio lähde laukkaamaan. Luottamuksellisia tai arkaluonteisia asioita ei saa kommentoida somessa eikä osallistua raja-alueilla liikkuviin keskusteluihin. Pitää muistaa siisti ja asiallinen kielenkäyttö. Hyvän maineen menettäminen voi käydä äkkiä ja sen korjaaminen on erittäin vaikeaa.

Sisällön tuoton kanssa pitää muistaa tekijänoikeudet, tietosuoja- ja turva, luvat materiaalin käyttöön pitää kysyä.

Toimialan siirtymisestä someen pitää keskustella / ilmoittaa hallintojohtajalle. Esimiesasemassa olevan pitää ajatella alaisten tasa-arvoista kohtelua siinä, hyväksyykö alaisten kaveripyynnöt. Opettajan ei pitäisi olla oppilaan kaveri Facebookissa, koulun ja kodin tiedonvälitys hoidetaan niille tarkoitetuilla sovelluksilla.

Jos saat asiatonta tekstiä profiilissa tai profiili kaapataan, ota yhteyttä hallintojohtajaan ja esimiehiisi sekä atk-tukeen jonka jälkeen ollaan yhteydessä sovelluksen ylläpitäjään. Huolehdi salasanojesi turvallisuudesta, vaihda niitä tarvittavan usein, älä käytä samaa salasanaa monessa eri sovelluksessa.

Tässäpä pähkinänkuoressa kuntatyönantajan sosiaalisen median ohje. Sen on laatinut kehittämistoimikunta ja hyväksynyt kunnanhallitus.

Summa summarum, julkisella puolella edustat väistämättä jollain tasolla työnantajaa myös vapaa-ajallasi. Jos työ- ja asuinpaikkakunta ei ole sama, on olo ehkä hieman väljempi, mutta aina on joku joka sinut tunnistaa. Työnantaja velvoittaa käyttäytymään tietyllä tavalla somessa ja myös antaa apua silloin jos tarvitset sitä siellä.

tiistai, 20. kesäkuu 2017

Digital me (2b)

”Tietosuojaa vai akvaarioelämää” -taltioinnissa (Petteri Järvinen ja Osmo Kuusi) käytiin keskustelua yksityisyyden ja läpinäkyvyyden rajasta elämässä ja mediassa. Tosi mielenkiintoinen tunti asian parissa, mitä meistä monet eivät pahemmin ajattele tai miellä.

Keskustelu kulki virkistävän monella tasolla – jokainen osanottaja ja katsoja sai varmasti irti jotakin miettimisen aihetta. Kuusi oli akvaarioelämän eli kaiken läpinäkyvyyyden puolella ja Järvinen taas peräsi tiukempaa yksityisyyden suojaa. Läpinäkyvän elämän edustajilla keskustelu kulki enemmänkin sillä tasolla, mitä läpinäkyvyys merkitsisi julkisessa asemassa oleville, kulutustuotteille, kaupalle, teollisuudelle. Tietosuojaa perännyt puoli käsitteli yksilön, vaikka hän julkisuudessa olisikin, yksityisyyden suojaamista tyyliin ”kaupunginjohtajakin on joskus entinen kaupunginjohtaja”.

Aihe on mahdottoman laaja ja monisyinen, siitä saa revittyä vaikka mitä filosofista pohdintaa, itse ajattelin miettiä sitä ruohonjuuritasolla. Siksi, että itse työskentelen julkisella alalla ja olen privaatisti hyvin niuho avaamaan itseäni netissä. Kunnan työntekijänä minua sitoo työfoorumeilla ne määräykset ja säädökset mitä työpaikkani ja lainsäädäntö on laittanut. Olemme Facebookissa, mutta yksilön linja on tällä hetkellä tosi niukka siinä näkymisessä. Me kaksi jotka enimmäkseen sitä päivitämme, emme tee päivityksiä omalla nimellämme vaan työpaikkamme nimissä. Työntekijöiden nimiä ja yhteystietoja ei ole profiilissamme, työpaikan viralliselta sivulta ne löytyvät mutta ei siellä mainita, että olemme some-vastaavia. Eikä siellä Facebookin profiilissa ole kuvia kenestäkään meistä työntekijöistä. Kuitenkin, jos joku haluaa esimerkiksi valittaa toiminnastamme ihan yksilötasolla, sekin on mahdollista juuri työpaikan kotisivujen yhteystietojen olemassa olon vuoksi.

Julkisen alan työntekijät edustavat työroolissaan työnantajaa ja läpinäkyvyys on mielestäni hyvä asia, kun se rajoittuu siihen mistä henkilö vastaa. Kunta-, valtio- ja presidenttitasolla pitää seistä tekemisiensä takana ja olisi hyvä, että kaikenlaiset suhmuroinnit olisivat jäljitettävissä ja tutkittavissa. On kyse luottamuksesta, ollaan kansalaisten palveluksessa.

Kun sitten ajattelee asiaa esimerkiksi poliitikon kannalla, niin siihen liittyy myös itsensä markkinoiminen kansalaisille. Jos nimittäin haluaa olla mukana seuraavallakin hallituskaudella. Tyyppi on joviaalinen ja kansanomainen, kun tiedämme hänen harrastavan samoja juttuja kuin me tavalliset pulliaiset – postaukset ja tviittaukset maratoneilta, teatteri- ja leffakäynneiltä, messuilta ja tapahtumista osoittavat hänen olevan ”meidän” Hermanni tai Vilhelmiina. Mikäpä siinä, tässäkin pitää sitten kestää ne negatiiviset palautteet, jotka voivat olla hyvinkin henkilökohtaisella tasolla, ulkonäöstä lähtien. Ja ehkä kannattaa miettiä, vaikka blogissaan kirjoittaisi rehellisesti näkemyksistään ja mielipiteistään, ovatko ne myöhemmin haittana esimerkiksi urakehitykselle. Toisaalta, jos kantti kestää myös tulevaisuuden tuomion, voisi tällaiselle tyypille nostaa hattua – ”minkä kirjoitin, sen kirjoitin”.

Hallaa voi yksityiselläkin alalla toimiva tehdä imagolleen ihan samalla tavalla kuin julkinenkin tyyppi, ehkä tässä vaikutukset voivat olla nopeampia ja tuhoisampia. Jos todetaan että ”ompa paska imago”, äänestetään jaloilla ja ostetaan tuotteet ja palvelut muualta. Poliitikon liksa sentään juoksee vielä kauden vaihtumiseen asti. Markkinointi on oma taiteenalansa ja kämmeihin ei ole varaa henkilökohtaisellakaan puolella, jos sitä kerran on someen avannut.

Kuvien lataamisesta julkisuuteen syntyi kotona keskustelu, kun ihailimme nuoren sukulaisäidin ihania kuvia esikoisestaan. Pitäisikö miettiä useampaan kertaan, mitä laitamme ja laittaisimmeko ollenkaan nettiin kuvia näistä, joista olemme vastuussa ja jotka eivät vielä ikänsä puolesta voi tuoda julki mielipidettään asiasta? Ville-Kalle 30 vee ei välttämättä arvosta sitä, että työnhakurumbassa tuleva työnantaja näkee hänen kellineen karvamatolla aataminasussa, vaikka ikä silloin olisi 6kk. Puhumattakaan siitä, mihin se kuva on 29 ja puolen vuoden aikana kopioitu. Välttäisin ainakin laittamasta kuvan yhteyteen mitään tietoa siitä, missä ympyröissä kuva on otettu, mutta eihän sekään kyllä auta. Kuvasi, vaikka siinä copyrightit olisikin, on vapaata riistaa heti kun se nettiin menee. Voit yrittää saada oikeutta itsellesi, mutta ainakin niiden artikkelien mukaan mitä olen lukenut, on se aika mahdoton juttu.

Entä jos Internetissä olisi ennen sen käyttöönottoa luettava käyttösäännöt, (on sitten kyse kuvista tai tekstintuotosta) niin ei niitä luettaisi yhtään sen enempää kuin muitakaan käyttösääntöjä. Tai onhan meillä käyttösäännöt, netti-etiketti jota pitäisi ehdottomasti heti selvittää nettiin menijälle iästä riippumatta.

Olen opiskelukuvioissa tutustunut Ari Haasion teoksiin, joista ”Koukussa nettiin : lapset, nuoret ja verkon vaarat” on opus, jonka jokaisen vanhemman pitäisi lukea. Napakka, hyvin selkeästi tehty tietopaketti lasten ja nuorten sosiaalisen median käytöstä, nettipeleistä, netin koukuttavuudesta ynnä muusta. Saat vastauksen siihen, miksi teinisi multitaskaa puhelin kädenjatkeena joka paikassa ja jatkuvasti, miten kiusaaminen on mahdollisesti levinnyt jo kotisi seinien sisälle (sinä vain et tiedä sitä) ja miten epämääräisille sivuille alaikäinenkin pääsee vain nappia painamalla. Tiukkaa asiaa.

Haasio mainitsee psykologi Tanja Salokosken haastattelun (Hei, hei Facebook … 2015), jossa Salokoski on todennut, että:

”…kyse on minuuden rakentamisesta. Aikaisemmin nuoret kirjoittivat tuntojaan päiväkirjaan, nyt ajatuksia, kokemuksia ja tunteita jaetaan kaveripiirin kesken sosiaalisessa mediassa.”

Kirjassa mainitaan myös SoMe ja Nuoret -tutkimus, jonka mukaan jopa 92% nuorista käyttää sosiaalisen median palveluja älypuhelimella. Kun toinen kirjassa mainittu tutkimus (Eukids Online -projekti) valaisee, että tutkimukseen osallistuneet 9-16 -vuotiaat suomalaislapset olivat aloittaneet netin käytön keskimäärin seitsemänvuotiaina, niin digitaalinen identiteetti on aivan eri tasolla kuin meillä vanhemmilla. Toivottavasti olet kiinnostunut siitä, missä lapsesi surffailee ja olet valmis tutkimaan asiaa, jos siltä näyttää, että lastasi kiusataan netissä.

Kun itseäni ajattelen, olen vanha tiukkapipo kääpä, joka on hyvin niukasti näkyvissä privaattipuolella. Joissain somen sovelluksissa olen mukana, mutta hyvinkin passiivisena enkä omalla nimelläni. No mitä löysin, kun googlailin nimeäni mahdollisimman monella tavalla? Pääasiassa paikkansa pitäviä työjuttuja. Metkaa siinä on, että vähiäkin tuloksia tuli tosi eri lailla sen mukaan, miten hain – oliko nimet suluissa, lainausmerkeissä tai vain peräkkäin kirjoitettuna. Kaikesta yllättävin löytö oli jonkun kaukaisen sukulaisen nettiin laittama sukututkimustaulukko, jonka mukaan olen Sursillin sukua – kuten lukuisat muutkin suomalaiset.

tiistai, 20. kesäkuu 2017

Tietosuojaa ja tietoturvaa (2a)

Seikkailin netissä asian tiimoilta ja kurkistin Wikipediasta, miten se määrittelee tietosuojan ja -turvan:

”Tietosuoja (engl. data protection) tarkoittaa ihmisten oikeutta omiin henkilötietoihinsa. Tietosuojaan sisältyy muun muassa yksilön oikeus tarkastaa, mitä tietoja hänestä on tallennettu henkilörekisteriin ja saada virheelliset tiedot korjatuksi.”

”Tietoturva eli tietoturvallisuus tarkoittaa tiedon saatavuuden, luottamuksellisuuden ja eheyden ylläpitämistä. Turvattava tieto voi ilmetä useassa eri muodossa. Näitä ovat esimerkiksi digitaaliset tallenteen, fyysiset tallenteet sekä ihmisten, kuten työntekijöiden omaama tietämys. Tietoturva koskee tiedon suojaamista myös sen siirtämisen aikana.”

Sosiaalisen median ja tietosuojan kanssa olen hyvinkin ”järvisläinen” eli kannatan yksityisten tietojen tiukkaa suojaamista. Työkuvioissa kuitenkin tulee vastaan tilanteita, joissa suoja on kyseenalainen. Tai paremminkin ei olla ajateltu, miten muuttunut maailma asiaan vaikuttaa. Esa Laukkasen kolumnissa Iisalmen Sanomissa (http://www.iisalmensanomat.fi/news/julkisuus-ja-yksiln-tietosuoja/) on nostettu esille, miten kuntahallinnon esitys- ja pöytäkirjojen sisältö ja tietoturva ovat törmäyskurssilla. Näissä dokumenteissa saattaa olla hyvinkin tarkasti henkilön tietoja näkyvillä, kun asioita käsitellään.

Valokuvat rinnastetaan henkilötietolaissa henkilötietoihin. Julkisilla paikoilla saa kuvata: kadulla, ravintoloissa ja konserteissa saa siis kuvata, ellei tilojen haltija ole sitä erikseen kieltänyt.  Useissa ostoskeskuksissa sekä joukkoliikennevälineissä ja odotustiloissa tällainen kielto on. Kuvan julkaisemisessa taas pitää ottaa huomioon mm. tekijänoikeudet, julkaisuluvat ja sananvapaus vs. yksityisyyden suoja – kuvaajan tulee olla tietoinen lain rajoitteista (Mediakasvatus.fi)

Joten materiaalin julkaisemista varsinkin työkuvioissa pitää harkita tarkkaan. Esimerkiksi työpaikan yleisötilaisuuksissa on aika mahdotonta kaikilta kymmeniltä kävijöiltä kysyä lupaa kuvaamiseen. Voidaanhan tietenkin ajatella, että sisääntulossa on kyltti, jossa kerrotaan, että tilaisuudessa kuvataan ja kuvia käytetään markkinoinnissa sosiaalisessa mediassa. On tulijan päätettävissä, osallistuuko hän tilaisuuteen vai ei.

Sitran sivuilla ”Uusi demokratia” -foorumin yhteenvedossa määritellään termi ”uusi demokratia” seuraavasti:

Uusi demokratia on sekä hallinnon että päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Kaiken julkisen tiedon oletusasetukseksi on asetettava avoimuus. Suomessa laki määrää julkisen tiedon avoimeksi, mutta käytännössä tietojen saaminen on usein hidasta ja kallista tai niitä pitää anoa erikseen, jopa oikeusteitse. Demokratia ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet paranevat, kun he pääsevät käsiksi aidosti avoimeen tietoon.  Julkisen toiminnan jatkuva läpinäkyvyys toimii tehokkaammin kuin jälkikäteinen valvonta, koska se ehkäisee väärinkäytöksiä ja tuo asioita keskusteluun silloin, kun kansalaiset pystyvät niihin vielä vaikuttamaan. Avoimesta julkisesta datasta tehdyt sovellutukset voivat myös osoittautua kullan arvoisiksi innovaatioiksi.

Tätä sisältöä voisi soveltaa myös yrityspuolella, eikö vain? Asiakas saisi tietoa tuotteiden alkuperästä ja tuotantoprosesseista, työntekijät voisivat osallistua sekä tuotteen kehittelyyn, että työprosessien parantamiseen, eettisesti korkeatasoiset yritykset menestyisivät ja maailma olisi parempi paikka.

Kannatan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä niissä asioissa, joista kukin työssään vastaa. Yksityisasiat on oikeus pitää ominaan. Mutta voihan tässäkin asiassa alkaa käännellä prismaa monelta kantilta. Miten siinä tapauksessa, kun päiväkodin johtajalta löytyy lapsipornoa tietokoneelta tai reilun kaupan filosofiaan sitoutuneen firman päällikkö paljastuu rasistiksi ja väärinkäyttäjäksi? Pitäisikö läpinäkyvyys ulottaa myös privaattipuolelle?

Kun mietin, miten henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön kannalta, sainkin tuumata pitkään. No, tuli mieleen markkinointi – jos yhteisössä joku harrastaa sellaista asiaa, mikä julki tullessaan tuo työpaikalle positiivista nostetta jollain lailla, miksi ei? Tai jos työyhteisö harrastaa hyväntekeväisyyttä jollain lailla, niin siitä maininta Twitterissä tai Facebookissa kuvineen, sehän tuo hyvää mainetta. Tai jos harrastus tai työntekijän erityistaito tuo työpaikalle huomiota jollain tavalla, miksi ei jakaa sitä?

Voiko maalaisjärkeä enää tässä maailmanajassa peräänkuuluttaa? Pitäisikö jokaisen somessa seikkailevan pysähtyä joka kerta miettimään, mitä tämä aikomansa julkistus tulee vaikuttamaan. Sillä voisi kyllä ehkäistä ikäviä juttuja tapahtumasta. Mutta riittääkö se? Kun asioiden julkitulo ei välttämättä ole ainoastaan siitä kiinni mitä itse päätät tehdä. Kaikki eivät ole niin teknisesti valveutuneita, että osaisivat tietonsa suojata sovelluksilla. Pisti miettimään, kun törmäsin surffaillessani Kuningaskuluttajan ”4 hyvää sovellusta älypuhelimen turvaksi” -artikkeliin ( https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/14/4-hyvaa-sovellusta-alypuhelimen-turvaksi), joka sekin oli vuoden 2015 julkaisu. Artikkelissa esiteltiin sovelluksia Prey, Wicr, Hotspot Shield VPN ja Dashlane, joilla voit salata tietojasi. Vaikka kuinka valikoisit mitä someen laitat, niin muunlaisia tietoja sinusta liikkuu Internetissä saatavilla.

Väärissä käsissä nämä tiedot aiheuttavat isostikin haittaa. Profiilisi voidaan kaapata käyttämässäsi sovelluksessa, voit löytää itsesi seuranhakusivuilta etsimässä kumppania ”ei tositarkoituksessa” vaikka minkälaisin toivein, ollessasi hehkuttamallasi toivelomalla asuntoosi murtaudutaan, sosiaaliturvatunnustasi / pankkitunnuksiasi käytetään vääriin ja saat laskun jostain hulppeasta verkko-ostoksesta, lapsesi joutuu kiusatuksi tai kiristetyksi ( http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706192200217186_u0.shtml). Jos itse jaat ystäväsi tai asiakkaasi tietoja maailmalle voidaan sinut haastaa oikeuteen.

Lorun lopuksi (https://sites.google.com/site/winnovanet/novanet-ja-some/netiketti)

Anne Rongaksen ”lyhyt someketti”

  • Noudata lakia
  • Ota huomioon palvelun käyttöehdot ja noudata niitä.
  • Kunnioita viestintäsalaisuutta.
  • Ota muut huomioon viestinnässä.
  • Älä julkaise loukkaavaa sisältöä.
  • Ole lähdekriittinen, älä levitä perättömiä huhuja.
  • Kerro selkeästi lähdemerkinnällä tms., jos hyödynnät ammatillisesti someverkostoissa pyytämääsi informaatiota.
  • Jätä toisillekin tilaa viestintäkanavan käyttöön.
  • Kannusta muita.
  • Anna aina kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.
  • Pyri rakentavaan viestintään.

Ryhmän FB keskuteluissa olen aloittanut nuo linkitetyt uutiset ja heittänyt kommenttia joihinkin muihin.

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista